sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Osa 4. Gladstenin suuri salaisuus

Moikka! Tässä olisi Ellefsonien 4. osa :) Osa on jälleen kerran lyhyehkö. Olen pelannut tarinaa paljon eteenpäin, ja kuvien jakamisessa osiin on ollut melkoinen työ. Tämän vuoksi näistä muutamasta osasta on tullut näin lyhyitä. Nyt osan pariin! :D



Kuu nousee taivaalle, kun minä istun pöydän ääreen syömään omenapiirasta. Gladsten istuu minua vastapäätä. "Tää piiras suorastaan sulaa suuhun. Sun pitäis maistaa tätä!" uskottelen epätoivoisesti aviomiehelleni. "En mä nyt halua. Syö sä vaan", Gladsten tuhahtaa. "Mikä sulla on? Just me mentiin naimisiin ja sä näytät myrtsiä naamaa", ihmettelen. Yhtäkkiä Gladsten innostuu: "Mennään osallistumaan hodarin syönti -kilpailuun! Vaikka sä ahmit jo tota piirasta."


"Mä oon varma voittaja", ylpeilee Gladsten niin itsevarmana kuin olla ja voi. Päätän vastata samalla mitalla: "Etkä muuten varmana voita! Mulla on vielä kova nälkä. Se piiras oli vasta lämmittelyä.." "Voi Rebecca, mieti kuinka paljon noissa on rasvaa." Gladstenin yritys on kova, mutta niin on myös minun yritykseni näyttää hänelle, että kyllä naisetkin osaavat.


Gladsten joutuu kokemaan karvaan pettymyksen. Voittaja ei ole hän, vaan ainoa meidän lisäksemme kilpailuun osallistunut nais-sim, joka oli syönyt kaikki hodarit Gladstenin olessa vasta puolessa välissä. "Miks mä en voinut voittaa?" hän voivottelee.


Gladsten ottaa häviönsä turhan raskaasti, ja laitan taikaa peliin: "Gladsten, ei sun tarvi ottaa tota kilpailua noin tosissaan. Kyllä sä vielä joskus voitat. Kato! Yksisarvinen, sun yläpuolella!" "Ei tuolla kyllä mitään näy", Gladsten sanoo epäilystä äännessään katsoessaan samalla ylös taivaalle.

"Rebecca!! Mitä sä menit tekemään?" hän tuhahtaa. "Voi sun kanssas! Sun pitäis ottaa vähän rennommin. Näkisit ittes!" sanon, enkä voi peitellä nauruani. Onhan Gladsten vähän huvittavan näköinen. Lopulta hänkin alkaa nauramaan. Ehkä taikavoimistani on sittenkin jotain hyötyä.

"Rebecca, kiitos kun sä oot mun elämässä", Gladsten sanoo. "Musta tuntuu, että mun pitäis kiittä sua siitä", sanon hieman ujostellen, "Vaikka sä sillon kerran jätit mut, oon hyvin onnellinen siitä, että löydettiin toisemme uudelleen. En pystyis kuvittelemaankaan elämää ilman sua ja lapsia." Seisomme hetken aikaa sateessa katsellen toisiamme. "Mun täytyy hoitaa vielä yksi asia. Mee sä vain edeltä kotiin, jotta lapsenvahtikin pääsisi lähtemään. Mulla ei mee kauaa", Gladsten sanoo.

Kertoja vaihtuu.

 
 
Rebecca lähtiee Gladstenin kehotuksesta kotiin lasten luokse. Mies itse jää vielä puistoon, ja kaivaa puhelimen esille taskustaan. Hän haluaa testata, onko eräs sim kotona. Hän ei ainakaan vastaa puhelimeen, joten Gladsten päättää mennä salaa piipahtamaan simin asunnossa.
 
 
Gladsten saapuu määränpäähänsä. Talo, jonka pihaan hän astuu, on pieni. Pihalla on auto, puutarhatonttu sekä tennispallo. Gladsten hiippailee portaita pitkin talon etuovelle.
 
 
 Gladsten pääsee taloon sisälle. Siellä ei näytä olevan ketään. Ainut asia, joka Gladstenia ihmetyttää on se, että talossa on valot päällä. Talo kuuluu Gladstenin kaksoisveljelle, jonka kanssa Gladstenilla on sopimus. Gladstenin veli vastustaa yliluonnollisuutta hyvin paljon, ja oli painostanut Gladstenia huolehtimaan, että Ellefsonien suku katkeaisi. Muuttaessaan Moonlight Fallssiin Rebecan perässä tuhotakseen  suvun Gladsten kuitenkin rakastui Rebeccaan uudestaan. Hän halusi perustaa Rebecan kanssa perheen ja tehdä asioita joita normaalit pariskunnatkin tekevät. Veli kuitenkin huomasi, että Gladsten ei edistynyt tehtävässään ja päätti tulla itse seuraamaan tilannetta.
 
 
"Gladsten! Mitä sinä täällä teet? En mielestäni ole pyytänyt sinua käymään." "Halusin vain nähdä sinut veli, ei minulla muuta", Gladsten vastaa pelokkaasti. Veli jatkaa: "Kyllä minä tiedän Gladsten! Menit taas lankeamaan sen keijun ansaan. Minun olisi pitänyt hoitaa homma itse alusta alkaen. Teillä on jo kaksi yhteistä lastakin, eikö?" Gladsten joutuu myöntämään veljelleen, että niin oli tosiaan päässyt käymään. Gladsten saisi vielä yhden mahdollisuuden. Rebecca olisi vangittava, ja lapset muutettava ihmisiksi.
 
 
"Olen hyvin pettynyt sinuun. Toivottavasti käytät toisen tilaisuutesi hyväksesi. Yliluonnollisuus on pahasta, tiedät sen itsekin!" veli sanoo. "Käytän käytän. Mutta eikö Rebeccaakin voisi muuttaa ihmiseksi? Rakastan häntä todella, kuten hyvin tiedät", Gladsten kysyy veljeltään. Rebeccaa ei Gladstenin harmiksi voida muuttaa ihmiseksi, sillä Rebecan molemmat vanhemmat ovat keijuja.
 
 
"Miten Rebecan vanhemmat voivat? Onko heidät päästetty vapaiksi?" Gladsten kysyy toiveikkaana, mutta hänen veljensä naurahtaa: "Mitä sinä oikein luulet? Siellä he viruvat sellissä, eivätkä tule sieltä pois pääsemään!"
 
Rebecca kertoo jälleen
 
Herään aamulla koviin supistuksiin. Gladsten on jo ehtinyt lähteä töihin. Synnytys on käynnissä, enkä tulisi selviämään siitä yksin kotona. Tilaan taksin sairaalaan ja jätän lapset kotiin lastenvahdin kanssa.
 
 
Parin päivän päästä pääsen vauvojen kanssa sairalasta kotiin. Aivan kuin Gladsten oli arvellutkin, saimme kaksoset. Tytön nimeksi tuli Theresa ja pojan nimeksi Peter. Molemmat heistä perivät keijugeenini.
 
 
Ethanin syntymäpäivä alkaa lähestyä ja on korkea aika opettaa poika potalle. Se ei ole kovin helppoa, mutta työ tuottaa lopulta tulosta.
 
 
 
Kieltämättä kyllä mieliala on välillä maassa. Vauvat vaativat paljon huomiota. Olen samalla kuitenkin todella onnellinen lapsistamme.
 
 
 
Lievitän stressiäni tekemällä Gladstenille keijupiloja silloin tällöin. Tällä kertaa hänen hiuksensa värjäytyivät suihkussa turkooseiksi.
 
 
Vihdoin koittaa päivä, jolloin Ethanin ja kaksosten on aika kasvaa.